Aurinko nousi myöhään talvisin ja hehkui horisontissa valkoisena. Maisema oli kuin maalauksesta - niin kaunis, niin tarunomainen. Lumi oli viipynyt tänä vuonna poikkeuksellisen pitkään, mutta pian se varmaan sulaisi pois kun ei yöpakkasiakaan enää ollut.
Rosie heräsi varhain, naputtelin kirjoitusohjelman auki ja kirjoitti. Sanat tulvivat kiirehtien ja rönsyillen, ja nainen pohti todella mitä oli tekemässä.
Sormet naputtelivat nappaimistöllä. Välillä ne pysähtyivät hetkeksi - mutta sitten kiivas tahti taas jatkui.
Joskus kone ylikuumeni ja sammui. Silloin teki mieli itkeä ja hakataan päätään johonkin (vaikkapa näppäimistöön), ja joskus niin Rosie tekikin, mutta luovuttaminen ei auttaisi.
Aamupalaa hakiessaan Sophie huomasi, että hänestä kasvoi teini. Ihan ihkaoikea teini, joka saisi pian ajokortin ja ei kävisi mitään ala-astetta.
Kaunis neitonen Sophiesta tulikin.
Seuraavana päivänä limusiini haki nuoret tanssiaisiin. Ilta sujui hyvin, ja Jamesilla oli deitti - hänellä ja Toinilla oli oikein hauskaa. (Ja kyllä, Toini on tyttö...) Sophie sen sijaan vietti hauskan illan ilman minkään sortin romantiikkaa.
Emmaakaan ei harmittanut, uusi keinu piristi ja kiikkua jaksoi koko illan.
Teinien ollessa tanssiaisissa Rosiesta tuli aikuinen. Hän oli saanut lapset nuorina, joten oli jo mukava siirtyä viisaaksi, maailmaa nähdeksi naiseksi.
Rosie muutti tyyliään, ja otti aika juhlallisen kampauksen verrattuna edelliseen.
Seuraavana päivänä oli sunnuntai, ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. James sai pyynnön viedä Emman puistoon, ja Sophie tarjoutui seuraksi kun saisi kemian esseensä kirjoitettua. James ei kuitenkaan jaksanut koko päivää leikkiä, joten hän kutsui Toinin treffeille.
Emma hölkkäsi ympäri puistoa pääsiaismunia etsien - hän oli ilmoittautunut mukaan munajahtiin. Tarinat kauniista palkintopääsiäismunasta kiersivät nimittäin kaikkien huulilla.
Juuri kun treffit alkoivat, alkoi sataa vettä. James pohdiskeli pikaisesti, mitä tehdä, mutta onneksi Toinilla oli sateenvarjo mukana. "Anteeksi, tämä ei kuulunut suunnitelmiin", poika pahoitteli.
"No ei se mitään, ei sää sinun syysi ole", Toini naurahti. "Ja onhan minulla tämä", sanoi Toini sateenvarjoa osoittaen.
Sophiella oli uimapuku päällä, koska hän ei halunnut kastella vaatteitaan ja sadetakki oli hukassa, aluksi idea vaikutti loistavalta...
... mutta sitten enää ei. Muilta simeiltä sai outoja katseita ja lemmenmittari näytti: 'Ohhoh, joku ei todellakaan ole tänään parhaimmillaan... 10 %'
Sophie kävi ostamassa vadelmasorbettijäätelön ekstaströsseleillä, ja päätti olla välittämättä.
Istuessaan penkille nauttimaan herkkuaan Sophie huomasi erään pojan katselevan aluksi kummallisesti. Lopulta hän muuttui kuitenkin mukavaksi ja syntyi hauska rupattelutuokio.
Jamesin treffit menivät hyvin. Hän oli ostanut Toinille kimpun kukkia, josta tyttö vasta ilahtuikin.
Ilta päättyikin romanttiseen suudelmaan.
Eräänä iltana Rosie makoili sängyllä lukemassa uutta kirjaansa.
Kuullessaan askeleita hän kuitenkin pani kirjan pois, ja pian Irwinin pää ilmestyi oviaukkoon. "Hei kulta, haluaisin jutella", Rosie sanoi.
Irwin asettui sängylle makaamaan ja hymyili. "No mikäs mieltäsi painaa?", mies kysyi ja otti mukavamman asennon.
Irwin sieppasi vaimonsa syleilyyn, ja Rosie hymähti. "Kun tapasimme, olimme nuoria. Nyt meillä on kolme ihanaa lasta, olemme edistyneet urillamme paljon ja kaikki sujuu hyvin. Olen vanhentunut, saanut ryppyjä ja niin edespäin, eikä se minua harmita."
"No kultaseni, sehän on hyvä", Irwin hymähti. "Niin, niin... Mutta sinä olet yhä nuori, ja näytät samalta kuin silloin kun menimme ensitreffeille. Johtuuko se siitä, että olet vampyyri?" Irwin piti pitkän tauon, kunnes lopulta avasi suunsa ja päästi ulos vain yhden sanan: "Kyllä." "Selitä", Rosie vaati. "Noh, kyllä ikäännyn. Mutta paljon, paljon hitaammin."
"En halua olla kuihtunut mummon käppänä, ja että sitten vaihdat minut toiseen ja hankit uusia lapsia! En halua", Rosie melkein itki. "Shhh, niin ei käy. Voin vaikka muuttaa sinut samanlaiseksi", ehdotti Irwin. "Todellako?" "Todellakin. Mutta puhutaan siitä aamulla. Ja nyt..."
...
"No niin, tee se jo!" Heti herättyään Rosie oli anellut Irwiniä muuttamaan hänet vampyyriksi. "Hyvä on. Se ei satu paljon, pistää vain vähän", Irwin sanoi.
"Vihdoinkin..."
Irwin iski hampaansa Rosien kaulaan, ja lepakkoparvi ympäröi heitä.
Rosie huohutti hengästyneenä, ja Irwin vetäisi kielensä sisään. "Pisara verta päivässä pitää lääkärin loitolla", mies naurahti.
Rosien ollessa illalla kokkaamassa tärkäessä juhlatilaisuudessa, päättivät Sophie ja Irwin käväistä Lucyn luona. Nainen otti vieraat hymyillen vastaan ja kutsui sisään.
Sophie tunsi olevansa samaa mieltä tätinsä kanssa - Lucy osasi ottaa aisiat rennosti eikä turhia stressannut, jos kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan. Lisäksi nainen tiesi kaikki parhaimmat videot SimTubessa, ja näytti niitä mielellään Sophielle.
Rosie sai töistä syntymäpäivälahjaksi kahden hengen matkan, ja päätti käyttää sen Irwinin kanssa. Se kesti vain pari yötä - kai lapset sen selviäisivät yksin?
Ja kyllähän he selvisivät. Talo pysyi siistinä, jokainen huolehti itse jäljistään ja kaikki sujui muutenkin hyvin.
Illalla Mustikka alkoi tuntea kummaa polttelua mahassaan, ja pian se saikin suloisen pennun, vaikkei kukaan tiennyt kissan edes olevan tiineenä!
Pennusta tuli poika, ja se jatkoi hedelmä/marja perinnettä nimissä - siitä tuli nimittäin Päärynä.
James vietti vapaa-aikansa kuntoillen. Televisiosta tulevat kunto-ohjelmat olivat hyviä ohjaajia - niissä keikkui kauniita naisia ja komeita miehiä, ja James halusi itsekkin olla lihaksikas.
Sophie sen sijaan vietti vapaa-aikansa läksyjä tekien. Hän hankkiutui koulun opintopiiriin, joka kokoontui aina tiistaisin ja torstaisin koulun jälkeen.
Jos Sophie ei tehnyt läksyjä, niin hän luki. Lukeminen oli mukavaa ja rauhoitti mieltä stressaavan päivän jälkeen.
Vanhempien lomaillessa oli Emman aika kasvaa teiniksi. Hän odotti innolla sen haasteita ja hyötyjä.
Emman mielestä Sophie ei ottanut vampyyriudesta kaikkea iloa irti. Upeita, kiiltäviä hiuksia tai virheetöntä ihoa. Kimmeltäviä silmiä. Se oli sääli - siskolla oli kaikki edellytykset olla nätti, mutta tuo ei niitä hyödyntänyt. Toisin kuin Emma...
Mustikka alkoi vetäytyä omiin oloihinsa. Se ei enää ollut yhtä seurallinen kuin nuorena.
Emman syntymäpäivänä se pomppasi alas Kissalasta, ja tunsi jo vanhuuden kolutuksen luissaan.
Oli aika.
Huoneeseen pöllöhti savupilvi, josta alkoi pikkuhiljaa muotoutua hahmo. Itse Viikatemies - itse Kuolema.
Se kohotti luista kättään kohti taivaita, ja ikään kuin katsoi Mustikkaa. "Emäntäsi odottaa sinua", Viikatemies kuiskasi.
Emma juoksi huoneeseen niin kovaa kuin pääsi. "Eiii! Mustikka", tyttö kiljui.
Viikatemies kumartui nostamaan lattialta Mustikan ja kääntyi kohti Emmaa. "Mustikan aika on tullut, ja Tiffany odottaa sitä. Tapaatte vielä joskus - lupaan..."
"Hyvä tyttö, Mustikka", kehui Viikatemies ja silitti kissaa. Sitten hän laski sen taas lattialle, ja heitti jotain ilmaan.
Se oli kissanlelu. Ylhäällä oli vihreää sumua, ja Mustikka hyppäsi. Se maukaisi viimeisen kerran.
Vihdoin... Valoa... Tiffany...
Vainajien valtiaan ja Mustikan kadottua Emma rupesi itkemään. Kyyneleille ei tullut loppua. Miksi, oi miksi? Emma ei vain tiennyt, että pahimmat vaikeudet olivat edessä...
